
Valborgilla purjehduskausi jatkuu ympäri vuoden...
S/v Valborg on puurakenteinen kaljaasi. Se on
rakennettu Porvoon maalaiskunnassa vuonna 1948 ja alunperin alus oli
kaksimastoinen
hiekkajaala. Sotien jäkeen rannikon rahtiliikenne hoidettiin juuri
Valborgin
kaltaisilla aluksilla. Suuri osa maan rahti- ja kauppalaivastostahan oli
luovutettu sotakorvauksina Neuvostoliittoon.
Tällaisia aluksia oli aikoinaan maassamme satoja. Nyt niitä on
jäljellä
enää muutama. Valborg hyväksyttiin toisena aluksena museoviraston
perinnelaivarekisteriin vuonna 1994.
1970-luvulla Valborgin ura rahtilaivana loppui. Vuonna 1980 laiva
teki ensimmäisen matkansa uudessa käyttötarkoituksessaan. Valborg oli
Pääkaupunkiseudun Partiolaisten koulupurjelaiva ja siellä järjestettiin
muun muassa partioleirejä, leirikouluja ja myös rippileirejä.
Nyt tervantuoksuisen perinnepurjelaivan omistaa Valborg Oy
ja laivan kotisatama on Halkolaituri Helsingissä.
